Archive
Monthly Archives: huhtikuu 2022

Haemme projektityöntekijän sijaista Pieksämäelle

Suomen Nuorisoseurat ry etsii projektityöntekijän sijaista määräaikaiseen työsuhteeseen ESR-rahoitteiseen Nuoret Etelä-Savon dynamoina -hankkeeseen. Työpaikan pääasiallinen sijainti on Pieksämäellä, mutta työtä tehdään myös Mikkelissä. Työsuhde on määräaikainen, aloitus mahdollisimman pian sopimuksen mukaan ja kesto 14.5.2022 saakka.   

Nuoret Etelä-Savon dynamoina -hankkeessa on tavoitteena ehkäistä syrjäytymistä, lisätä nuorten osallisuutta sekä tukea nuorten omaa toimijuutta. Hankkeessa kokeillaan nuorten tapahtumatuottajaryhmien toimintaa. Nuorten ryhmät suunnittelevat ja tuottavat itse tapahtumia nuorille Mikkelissä ja Pieksämäellä. Hankkeen aikana toimii vähintään neljä ryhmää, joiden lopuksi nuoret tuottavat tapahtuman. Nuoret rekrytoidaan mukaan toimintaa esittelevin työpajoin yhdessä Mikkelin ja Pieksämäen Ohjaamojen, nuorisopalveluiden sekä Suomen Nuoriso-opisto Paukkulan kanssa. Nyt käynnissä on tapahtumaprosessi Pieksämäellä.  

Hankkeessa tapahtuman tekeminen on nuorelle toiminta-alusta, jolla hän kehittää omia henkilökohtaisia taitojaan sekä osallistuu säännölliseen, ohjattuun vapaa-ajan toimintaan. Hankkeen aikana nuoria tuetaan myös arjenhallintataitojen karttumisessa sekä tarpeen mukaan työn ja opiskelupaikkojen haussa sekä oman osaamisen tunnistamisessa. Tavoitteena on luoda yhdessä osallisuutta, joka pitää kiinni arjessa.    

Projektityöntekijän keskeisin tehtävä on nuorten toimintaryhmien ohjaaminen ja valmentaminen sekä nuorten tukeminen palveluohjauksen eri vaiheissa. Projektityöntekijä ja projektipäällikkö muodostavat työparin, jotka vastaavat hankkeen laadukkaasta toteutuksesta.    

Projektityöntekijän tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sosiaali- tai nuorisoalan koulutusta ja työkokemusta alalta. Odotamme valittavalta kykyä tunnistaa asiakkaan tarpeita, tuntemusta nuorten palveluista, hyviä yhteistyötaitoja sekä jonkin verran ymmärrystä tapahtumatuotannon vaatimuksista. Työotteen toivomme olevan innostava, utelias ja lämminhenkinen. Kokemus hanketyöstä on eduksi.    

Tarjoamme innostavan työn, jossa ihmisläheinen työ kohtaa kehittämisen. Pääset osaksi työyhteisöä, jossa on mahdollista kehittää osaamistaan hankkeen aikana ja tutustua monipuolisesti kulttuurisen nuorisotyön eri menetelmiin. Elämme arjessa liittomme arvoja moninaisuus, yhteisöllisyys, osallisuus ja yhdenvertaisuus todeksi.    

Tehtävässä noudatetaan 2 viikon koeaikaa. Tehtävään valittavan on ennen valinnan vahvistamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain mukainen rikosrekisteriote.    

Hakeminen: Soita kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turuselle (p. 044 207 3072) ja varaudu toimittamaan sähköpostitse CV ja vapaamuotoinen hakemus henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi   

Viikoittainen työaika hanketyöntekijällä on 36,25 tuntia ja palkka 2500-2800 euroa / kk työkokemuksesta ja koulutuksesta riippuen. Työehtosopimuksena järjestössä noudatetaan Paltan ja Jytyn välistä yleissopimusta.    

Suomen Nuorisoseurat on Suomen vanhin nuorisotyötä tekevä järjestöperhe. Yli 600 jäsenseurassa harrastetaan kulttuuria, liikuntaa ja muuta järjestötoimintaa noin 30 000 jäsenen sekä tuhansien muiden harrastajien toimesta. Keskusjärjestössä työskentelee eri puolilla Suomea noin 50 nuoriso- ja kulttuurialan ammattilaista. Järjestön ydinkohderyhmä ovat alle 29-vuotiaat lapset ja nuoret. www.nuorisoseurat.fi / @nuorisoseurat